*

MarjattaRasi

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 28 min 2 s sitten

Kansanedustaja luetutti Mehiläisen sopimuksen juristeilla – ”Se on karsea”

1 tunti 15 min ago

Meri-Lapin kuntien ja Mehiläisen ulkoistamissopimus on ”karsea”, katsoo keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä.

Arvion Kärnä kertoo perustuvan hänen omaan kokemukseensa kunnanjohtajana sekä ulkoistuslakimiesten kanssa käymiin keskusteluihin. Lakimieslähde vahvistaa myös Uudelle Suomelle Kärnän tiivistyksen. Kemin verkkosivuilla julkaistun palvelusopimusluonnoksen arvioidaan syntyneen lähes täysin Mehiläisen kynästä.

Hallitukselle välikysymys eriarvoistumisesta – mukana SDP, vihreät ja vasemmistoliitto

1 tunti 47 min ago

Oppositiopuolueet SDP, vihreät ja vasemmistoliitto tekevät hallitukselle välikysymyksen. Se koskee hallituksen päätösten aiheuttamaa eriarvoistumista Suomessa.

Kolmen puolueen eduskuntaryhmät jättävät yhteisen välikysymyksensä huomenna perjantaina. Kyseessä on 12. välikysymys Juha Sipilän hallituksen aikana.

Välikysymyskeskustelun jälkeen äänestetään hallituksen luottamuksesta.

Eikö yhdyntä 10-vuotiaan kanssa ole aina raiskaus? Oikeusministeri lupasi vastauksen alkuvuodesta

2 tuntia 2 min ago

Suomea laajasti järkyttänyt 10-vuotiaan tytön tapaus nousi esiin eduskunnan kyselytunnilla. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) joutui vastaamaan kysymyksiin rangaistusasteikon löysyydestä.

Turun hovioikeuden antama tuomio 10-vuotiaan hyväksikäytöstä on herättänyt laajaa kuohuntaa. Aikuinen mies tuomittiin törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta syyte törkeästä raiskauksesta hylättiin, koska oikeuden mukaan ei ollut esitetty näyttöä siitä, että uhri ”olisi ollut väittämällään tavalla pelkotilassa tai muussa avuttomassa tilassa” ja että lapsi olisi vastustanut tekoa.

Yrittäjät vastaa: Erikoista puhetta, SAK – Kyllä laki mahdollistaa

3 tuntia 8 min ago

Suomen Yrittäjät kiistää jyrkästi opastavansa jäsenyrittäjiään mihinkään laittomuuksiin.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta syytti torstaina pitämässään puheessa, että Yrittäjät opastaisi teknologiateollisuuden alalla toimiva jäsenyrityksiään sopimaan paikallisesti palkoista lain ja sopimusten vastaisesti.

–No emme opasta laittomuuksiin, vaan kerromme, millä tavalla yleissitovuutta noudattavassa yrityksessä voidaan hyödyntää palkkaa koskevaa sopimista, jonka työehtosopimus mahdollistaa, sanoo Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula Uudelle Suomelle.

SAK:sta kovat syytteet: Hallitus rikkoo itse kiky-sopimusta – Yrittäjät opastaa laittomuuksiin

4 tuntia 9 min ago

Juha Sipilän hallituksen ajama työttömyysturvan aktiivimalli on kilpailukykysopimuksen vastainen, tulkitsee SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Hän huomauttaa, että kilpailukykysopimuksessa todetaan, että työntekijöiden palkka- ja työttömyysturvan taso turvataan.

Hän vaatiikin, että aktiivimallista on luovuttava kokonaan.

–Nyt näin ei ole tehty ja käytännössä leikatessaan työttömyysturvaa malli on myös kilpailukykysopimuksen vastainen, Eloranta sanoo

Ennätysmäärä naisia pörssiyhtiöissä – hallitusten jäsenistä nyt 27%

4 tuntia 28 min ago

Naisjohtajien määrä pörssiyhtiöissä on noussut viime vuodesta jälleen ennätyslukemiin. Itsesäätelyjärjestelmämme toimii, arvioi Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.

Sisäministeriön Päivi Nerg loikkaa nyt valtiovarainministeriöön

5 tuntia 40 min ago

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg siirtyy valtiovarainministeriöön. Valtioneuvosto on nimittänyt Nergin hallintopolitiikan alivaltiosihteeriksi. Viisivuotinen virkakausi alkaa tammikuun alusta.

Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri kuuluu valtiovarainministeriön ylimpään virkamiesjohtoon. Virkaa aiemmin hoitanut Tuomas Pöysti siirtyy oikeuskansleriksi.

Lastensuojelusta lakialoite: Li Andersson vaatii 30 lapsen maksimia

5 tuntia 44 min ago

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on tänään aloittanut kansanedustajien allekirjoitusten keräämisen lakialoitteeseen lastensuojelun sosiaalityön mitoituksesta. Aloite tulee yli tuhannen sosiaalityöntekijän kannanoton jälkeen.

Olympiaongelma: Venäjä uhataan sulkea, kärähtänyt NHL-tähti yhä olympiamitalisti

6 tuntia 47 min ago

Kansainvälinen Olympiakomitea KOK tekee päätöksensä Venäjän osallistumisoikeudesta Pyeongchangin 2018 talviolympiakisoista parin viikon kuluttua. Maailman antidopingjärjestö Wada suosittelee Venäjän sulkemista olympialaisista, koska Venäjä ei ole tehnyt vaadittavia toimenpiteitä sen jälkeen, kun maan järjestelmällinen dopingohjelma paljastui tutkimusten jälkeen 2016.

Susijengistä tuli koripallopolitiikan uhri, siipirikkoisena Bulgariassa

7 tuntia 6 min ago

Koripalloliitto ilmoitti torstaina Suomen A-maajoukkuepelaajat, jotka matkaavat perjantaina Botevgradissa pelattavaan MM-karsintojen avausotteluun Bulgariaa vastaan. Petteri Koponen ja Sasu Salin eivät ole joukkueessa mukana.

Suomen Susijengille menetys on raju. Ovathan Koponen ja Salin olleet todella merkittävässä roolissa takakentällä Susijengin arvokisamenestyksissä 2011-17.

Koponen ja Salin olisivat kyllä halunneet pelata Bulgariassa. Koposen seura FC Barcelona ja Salinin seura Unicaja Malaga kuitenkin estivät heidän matkansa Euroliigan pelien takia.

Kauppoihin uutta hyönteisleipää – Suomalaisyhtiö maailman ensimmäinen?

7 tuntia 59 min ago

Elintarvikekonserni Fazerin leipomoyhtiö tuo osana kasvustrategiaansa kauppaketjuihin myyntiin hyönteisleivän.

Fazer uskoo oman selvityksensä pohjalta olevansa maailmassa ensimmäinen toimija, joka alkaa myydä laajasti kaupoissa hyönteisiä sisältävää tuoreleipää. Fazerin hyönteisleipä sisältää kotisirkoista valmistettua sirkkajauhoa. Kokonaisia sirkkoja leivästä ei siis löydy.

–Koska tämä on sellainen ensi kosketus raaka-aineeseen, ajattelimme, että se voisi olla jo vähän liikaa, jos siellä olisi sattumia, Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström naurahtaa.

Tutkijalta tyly arvio: ”Uusi maakuntamalli on jo toteutuessaan vanhentunut”

8 tuntia 22 min ago

Suomen hallinnon vuonna 2020 uudistava maakuntamalli on jo valmistuessaan vanhentunut. Näin arvioi muuttoliikkeen asiantuntija, valtiotieteiden tohtori Timo Aro kokoomustaustaisen Ajatuspaja Toivon uudessa #Makuvaalit-julkaisussa.

Maakuntauudistus toteutetaan osana sote- eli sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistusta. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kaupungeilta 18 maakunnalle.

Ministeri KL:ssä: Julkista järjestelmää pitää kehittää yksityisen suuntaan – Ketjuuntumista?

9 tuntia 28 min ago

Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien on kehitettävä liiketoiminnallisuuttaan, arvioi Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) Kauppalehdessä. Hän ehdottaa, että julkisen sektorin tuottajat voisivat harkita ketjuuntumista yksityisten yritysten tapaan.

Kansanedustajat Ylelle: Rikoslakia muutettava – 10-vuotiaan hyväksikäytön tulee olla raiskaus

10 tuntia 7 min ago

Monet lakivaliokunnassa istuvat kansanedustajat kannattavat rikoslain muuttamista niin, että kohua herättänyt 10-vuotiaan hyväksikäyttötapaus täyttäisi raiskauksen tunnusmerkit. Asiasta kertoo Yle.

Presidentti Niinistö avasi keskustelun: Miljoonien sakkouhka vihapuheen levittäjille?

11 tuntia 33 min ago

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö haluaa avata keskustelun siitä, tulisiko Facebookin, Twitterin tai Googlen kaltaiset alustat asettaa vastuuseen vihapuheen levittämisestä.

Niinistö otti vihapuheen esiin luennoidessaan Turun yliopistossa tiistaina. Hän kuvaili sitä ”haluksi väärinymmärtää mieluummin kuin pyrkiä ymmärtämään toista”.

– Tätähän me varmasti kaikki olemme kokeneet. Erityisesti somessa se näkyy. Joka sanaan lähes tartutaan. Halutaan ymmärtää väärin, jotta pääsee iskemään, Niinistö kuvaili.

Barcelona ja Chelsea jatkoon, ManU töpeksi

18 tuntia 59 min ago

Jalkapallon Mestareiden liigassa ratkesi keskiviikkona kahden mahtiseuran jatkopaikka. FC Barcelonalle riitti Torinossa maaliton tasapeli Juventusta vastaan. Chelsea taas varmisti jatkopaikkansa tyrmäämällä Azerbaidzhanissa Qarabahin 4-0.

A-lohkossa nähtiin merkittävä yllätys, kun Valioliigassa toisena oleva Manchester United hävisi Sveitsissä FC Baselille 0-1. Michael Lang viimeisteli voittomaalin varsinaisen peliajan viime hetkillä.

Siperian mahtiseura taipui Jokereille: ”Halusimme näyttää tänään”

22.11.2017 23:41

Jokerit päihitti keskiviikkona Helsingissä kovan joukkueen. KHL:n itäisessä konferenssissa toisena oleva rahakas siperialaisseura Avangard Omsk taipui Jokereille 0-3.

Jokereiden alku oli vahva. Kahden ensimmäisen minuutin aikana joukkue siirtyi 2-0 -johtoon.

- Ensimmäisessä maalissa oli onnekas pomppu ja sitten Pihlström (Antti) teki hienon maalin. Ennen kolmatta minuuttia oli 2-0. Todella hyvä alku oli, kommentoi Jokerien kapteeni Peter Regin.

Juha Sipilä: Isompi pakolaiskiintiö parantaisi tilanteen hallintaa

22.11.2017 21:04

Suomi haluaa kehittää pakolaisten vastaanottoa Euroopan unionin alueelle kiintiöpakolaisjärjestelmän suuntaan. Lisäksi Suomi ajaa EU-maiden yhteistä listaa turvallisiksi katsotuista maista.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan kiintiöpakolaisjärjestelmään pohjautuva vastaanotto olisi nykyistä järjestelmää hallitumpi. Se voisi kasvattaa pakolaiskiintiötä, hän vihjaa.

Juha Sipilä: ”Islamin läsnäolo haastaa meidät” – Laura Huhtasaarelta heti hurja syytös

22.11.2017 19:49

Islamin uskon vahvempi läsnäolo haastaa Eurooppaa ja suomalaisia, arvioi Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Hänen mukaansa uskonnon harjoittamisen läpinäkyvyyttä tulisi parantaa, mutta Suomessakin pitää kehittää uskonnollista lukutaitoa.

–Se että jos näitä asioita tehdään [uskontoa harjoitetaan] salassa ja julkisuudelta piilossa, niin siellä [moskeijassa tai muussa paikassa, missä uskontoa harjoitetaan] on sitten suurempi riski radikalisoitumiselle ja ääriaineksille, Sipilä sanoo toimittajille eduskunnassa.

Naisvaltainen jättiliitto tyrmää palkkamaltin ja 1,6 %:n linjan: ”Kohtuutonta”

22.11.2017 18:14

Palvelualojen ammattiliitto PAM kiistää tulkinnan yleisen palkankorotuslinjan syntymisestä ja tyrmää työnantajien vaatiman palkkamaltin.

PAM pohti linjauksiaan valtuuston syyskokouksessa, joka päättyi tänään. PAM huomauttaa tiedotteessaan, että työnantajat halusivat alakohtaiset sopimusneuvottelut, joten vientiteollisuuden ratkaisuja ei voida soveltaa neuvottelupöydissä sellaisenaan, vaan jokainen sopimus neuvotellaan erikseen.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat