*

MarjattaRasi

Kehitysyhteistyön kirous

Pitkän kehityspoliittisen uran tehneen kollegan, Matti Kääriäisen kirja "Kehitysyhteistyön kirous" nosti Suomenkin harjoittaman kehitysyhteistyön keskusteluun. Hyvä, että puhutaan. Mutta miksi vain kielteisesti?

Tottakai kehitysyhteistyössä, YK:n ja sen erityisjärjestöjen, kansainvälisten rahoituslaitosten, Suomen kahdenvälisen työn ja laajan kansalaisjärjestöverkon työssä on tehty virheitäkin. Kehitysyhteistyö on ihmisten tekemää työtä ja ihmiset tekevät virheitä ja vääriä arvioita, mutta ihmiset myös korjaavat virheitään. On myös muistettava,  että Suomi tekee kehitysyhteistyötä kaikkein köyhimmissä maissa, missä olosuhteet ovat vaikeita ja maiden hallinto kehittymätön. 

Mutta hirmuisen paljon on saatu aikaan taloudellisessa, sosiaalisessa ja sivistyksellisessä kehityksessä. Tasa-arvo on lisääntynyt, infraa on kehitetty ja lapset käyvät koulua. Miten usein kehitysmaassa on saanut kuulla äitien hartaan toivomuksen siitä, että lapsilla olisi parempi elämä ja että lapset pääsisivät kouluun. 

Nostetaan nyt esille myös menestystarinoita. Niitä löytyy taatusti enemmän kuin tarvetta kritiikkiin. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Esa Niemi

Marjatta Rasi:
"Mutta hirmuisen paljon on saatu aikaan taloudellisessa, sosiaalisessa ja sivistyksellisessä kehityksessä. Tasa-arvo on lisääntynyt, infraa on kehitetty ja lapset käyvät koulua. Miten usein kehitysmaassa on saanut kuulla äitien hartaan toivomuksen siitä, että lapsilla olisi parempi elämä ja että lapset pääsisivät kouluun.

Nostetaan nyt esille myös menestystarinoita. Niitä löytyy taatusti enemmän kuin tarvetta kritiikkiin. "

Tulokset ovat parhaimmillaan yksittäisiä, mutta totuus on se, että kehitysapu on laastari jalanmurtumaan. Se siis lähinnä ylläpitää kehittymättömyyttä.

Kokoomuslaisena ymmärrät varmasti, etenkin jos sinulla ei ole taloudellisia intressejä kehitysavussa, että suorat sijoitukset ovat tehokkain tapa levittää vaurautta ja nostaa köyhyydestä.

Kiina tästä erittäin hyvä esimerkki ja suoria sijoituksia parempaa kehitysapua ei ole olemassakaan. Kiina on nostanut parissa vuosikymmenessä n. 400 miljoonaa ihmistä keskiluokkaan ja Afrikan maat, joihin Kiina sijoittaa ovat nousemassa jaloilleen. Lisäksi mm. Angola nousi kehitysapumaasta maaksi, joka auttoi entistä siirtomaaisäntäänsä Portugalia talouskriisissään.

Eikö ole kerrassaan tehokasta kehitysapua?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Eikö Matti Kääriäinen kertonut menestystarinoita, joista on jäänyt pysyvä käytäntö tai jälki kyseisiin maihin?

Entisenä partiolaisena muistelen, että teimme pieniä asioita ilman valtion ja YK:n rahoja ja byrokratiaa. Myymällä kuulakärkikyniä autettiin rakentamaan sairaalaa Intian Nagercoil'iin. SPR:n jäsenet kutovat lämmintä ja lähettävät kintaita, sukkia, peittoja ja vaatteita jne.

Esim. Pelastusarmeija (Salvation Army) toimii maailmanlaajuisesti tekemällä myös kehitysapuun, koulutukseen ja terveydenhoitoon liittyvää työtä kehitysmaissa, mutta ilman YK:n suuria palkkoja ja etuisuuksia. Organisaatio on kevyt ja edullinen, mutta ilmeisen tehokas ja sitoutunut. Ei siellä heitetä hyväpalkkaisia projektia ja häivytä, vaan ollaan läsnä ja eletään siellä ihmisten parissa.
Myös perheiden kummilapsitoiminta voi olla mitä parhainta kehitysapua.

Mielestäni näistäkin löytyy menestystarinoita, joten miksi kaiken pitäisi olla valtion budjettiin sidottua ja vain sitä kautta noteerattua ja/tai prosentteihin laskettua?

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Matti Kääriäisen kirja sisältää suuressa osin liioittelua ja vääriä tietoja. Siitä puuttuu kokonaan se valtava myönteinen työ, minkä Suomen kokoomus on tehnyt kehitysavussa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Nostetaan nyt esille myös menestystarinoita. Niitä löytyy taatusti enemmän kuin tarvetta kritiikkiin."

Yleensä blogistit kertovat itse näitä esimerkkejä tai laittavat linkkejä näihin menestystarinoihin.

Kansainvälinen osaaja Rasi sen sijaan pyytää tuomaan esille näitä esimerkkejä, koska hän ei tiedä yhtäkään.

Toimituksen poiminnat